Harri Koivumäki, yrityksen toimitusjohtaja kertoo videolla Business Finlandin koronarahoituksen merkityksestä heidän toimintansa kehitykselle. Koronakriisi puraisi yritystä jo tammikuussa 2020, kun Kiinan ja Italian tilanne oli pitkällä ja tehtaat menivät kiinni. Komponenttipulaa oli jo ennen kuin koronakriisi saapui Suomeen.
Kotimaista tuotetta tuontituotteiden tilalle
Business Finlandin koronarahoituksen avulla yritys on saanut kehitettyä uuden valaisinsortimentin, jolla saadaan kotimaista tuotetta tuontituotteiden tilalle. Rahalla ostetaan kotimaisilta suunnittelijoilta palvelua, josta palautuu käytännössä verojen kautta valtiolle suuria summiakin rahaa. Yrittäjä toteaakin, että: ”Ei se ole niin pahaa rahaa, kun se varmasti käytetään oikein – meillä raha tullaan käyttämään juuri siihen hankkeeseen, mihin se on haettu.”.
Meillä on siellä Business Millissä nyt kummisetä, Eero"
Business Millin rooli koronarahoituksen saamisessa oli merkittävä – aiemmin oli tehty jo selvitystyötä aiheeseen liittyen ja yhteistyö alkoi jo vuonna 2018. Eero tuo tietoa olemassa olevista hankkeista ja yhteistyömahdollisuuksista. Yrittäjä ei välttämättä itse osaa etsiä tietoa erilaisista avustus- ja kehittämishankkeista. Yrityksellä on vahvat kasvutavoitteet ja heillä on vahva usko siihen, että lähiaikoina 1-2 uutta työpaikkaa syntyy heidän yritykseensä.
Tehdasvalo Oy kiittää koronarahoitusmallia. Se polkaisi pitkäaikaisen haaveen käyntiin, eikä heillä uusien tuotteiden kehittäminen varmasti jää tähän.
Business Mill onnittelee yritystä vuoden Etelä-Karjalan yrittäjä -palkinnosta!