Talouden peruskäsitteet
Talouden suunnittelu ja seuranta
Talouden suunnittelussa oleellista on asettaa yrityksen toiminnalle tavoitteet, joiden toteutumista tulee seurata. Talouden suunnittelu aloitetaan selvittämällä yrityksen nykytila ja verrataan sitä aikaisempiin vuosiin. Yrityksen kirjanpidosta selviävät aikaisemmilta vuosilta muun muassa kannattavuutta, vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta kuvaavia lukuja. Monissa yrityksissä tulot ja menot voivat vaihdella kuukausittain huomattavasti, joten pitempiaikainen kokonaissuunnittelu on tärkeää.
Kannattavuus
Yrityksen toiminta on kannattavaa, kun tuotot ovat suuremmat kuin yrityksen toiminnasta aiheutuneet kustannukset. Kannattavuus on tärkein edellytys yrityksen toiminnalle ja sen jatkamiselle. Toiminnan kannattavuuden seuraamiseen on useita eri tunnuslukuja, joista käyttökate lienee käytetyin. Se kuvaa yrityksen liiketoiminnan tulosta ennen kuin siitä on vähennetty poistot, rahoituserät ja verot. Se siis kertoo, kuinka paljon liikevaihdosta jää toimintakulujen vähentämisen jälkeen katetta. Hyvä käyttökateprosentti vaihtelee toimialan mukaan ja siten sen tulkinnalle ei ole yhtenäisiä arvoja.
Käyttökate = liiketulos + poistot ja arvonalentumiset
Käyttökateprosentti = käyttökate / liikevaihto x 100
Hinnoittelu
Tuotteen tai palvelun hinnoitteluun vaikuttavat tuotteesta itselle syntyvät kustannukset, kilpailijoiden hinnat, tarjonnan suuruus, myyntimäärät ja tuotteen tai palvelun laatu. Oleellista hinnoittelussa on se, että tuotteen myyntihinta kattaa aiheutuneet kustannukset ja myös tavoitteen mukaisen tuoton. Hinnoittelussa tulee huomioida myös yrityksen muusta toiminnassa syntyvät kulut.
Hinnoittelun tukena voi käyttää valmiita kannattavuuslaskelmaohjelmia ja laskureita tai pyytää apua yritysasiantuntijoilta.
Tämän sivun sisällöt on luotu osana ESR-rahoitteista Vahvempana muutokseen - osaava ja hyvinvoiva yrittäjä -hanketta.