Missä ideat muuttuvat vaikuttavuudeksi – Idearace 2026
Viidettä kertaa isompana tapahtumakokonaisuutena järjestetty Idearace-liikeideakilpailu saatiin päätökseen torstaina 23.4.2026 Lappeenrannan kaupunginteatterilla järjestetyssä finaalitilaisuudessa. Tilaisuudessa kuultiin yhdeksän viimeisen päälle hiottua liikeideaa sekä Ari-Pekka Salovaaran keynote-puheenvuoro siitä, miksi jotkut yritykset menestyvät ja useimmat eivät.
Palkintorahaa jaettiin yhteensä 10 000 euroa - TRUST asianajotoimisto tarjosi 2 000 euron arvoisen lakipaketin
Tämän vuoden kilpailussa kilpailtiin yhdessä OPEN-kilpailukategoriassa. Palkintoina oli jaossa yhteensä 10 000 euroa liikeideoiden kehittämiseen. Tuomaristo valitsi parhaaksi tiimiksi Phenonexin, joka muuttaa muille tarpeetonta biojätettä hyödynnettävään muotoon esimerkiksi kosmetiikka- ja lemmikkieläinruokateollisuudelle. Emil Klefströmin idea on lähtöisin kurssilta, jossa pohdittiin vaihtoehtoja teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämiselle. Tiimi palkittiin 5000 eurolla sekä Golden Ticketillä syksyllä Lahdessa järjestettävään Dream -tapahtumaan.
Tänä vuonna haluttiin tuoda kilpailuun mukaan erillinen kannustinpalkinto opiskelijoille. Toisena tiiminä tuomaristo valitsikin parhaan opiskelijalähtöisen idean. Tämä palkinto kohdistui Aayan Asifin Eto -liikeideaan, joka tarjoaa automatisoituja työkaluja verkkokauppamyyjille. Lisäksi TRUST asianajotoimisto tarjosi yhdelle tiimille startupin alkutaipaleelle sopivan 2000 euron arvoisen lakipaketin. Tämän palkinnon nappasi Inspot, joka tarjoaa monipuolista valokuvien hallintapalvelua tapahtuman järjestäjille. Yleisö pääsi myös äänestämään omaa suosikkiaan. Suosikiksi valikoitui Ventura, joka yhdistää startupit ja enkelisijoittajat yksinkertaisen alustan avulla.
Pitchausvalmennus yksi merkittävä tekijä koko prosessissa
Idearace-kilpailun yksi merkittävimmistä kilpailutekijöistä on finaalia edeltävä viikonloppuna pidetty pitchausvalmennus. Tiimit kehittyivät huimasti viikonlopun aikana Mikko Kiertosen (Liquido.vc) ja Jyri Partasen (Helsingin Yliopisto) valmennuksessa. Finaalia edeltävänä päivänä pidettiin vielä kenraaliharjoitus, jossa oli omat harjoitustuomarit antamassa kommentteja. Näin ollen finaalissa nähtiin viimeisen päälle hiottuja pitchauksia. Tällä osaamisella ja taidolla jokainen Idearace finalisti on nyt valmiina nappaamaan muiden maakuntien liikeideakilpailuiden palkinnot itselleen.
Finaalitilaisuudessa nostettiin esiin yhteistyökumppaneiden ständejä sekä uutuutena alueella oli ständialue Idearace-vaiheen ohittaneille startup-tiimeille. Kyseisellä ständillä oli mukana Supercommercial.ai, Spark sekä Azzda Technologies. Tulevina vuosina nostamme alueelle vielä vahvemmin edellisvuosien Idearace-tiimejä. Kuten todettua, Idearace toimii monelle tiimille merkittävänä ponnahduslautana eteenpäin!
Kiitos tapahtuman yhteistyökumppaneille, finalisteille, kävijöille, tuomaristolle, juontajalle sekä koko järjestelyporukalle! Ilman tätä kokonaisuutta Idearace ei olisi mahdollinen.

